keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Talvilomareissu

Tänään junailimme siskon luokse Vaasaan. Pirpana on ollut junassa viimeksi kesällä, joten nyt oli korkea aika ottaa uusiksi. Kun tyttö oli ihan pieni, junailin muutaman kerran hänen kanssaan mummolaan. Yksin lapsen kanssa matkustaessa koin julkisen kulkuvälineen kätevämmäksi, kun ei tarvitse tunnin välein pysäytellä autoa. Juna etenee ja vaipanvaihdot ja syötöt hoituvat samalla ajalla.

Viime aikoina olemme kulkeneet paljon autolla, mutta tytöllä alkaa olla sellainen vaihe, että hän ei tahdo viihtyä turvaistuimessa vaan pyrkii liikkeelle ja turhautuu kun ei pääse. Ensimmäiset puoli tuntia sujuu hyvin, mutta sitten alkaa väninä, johon ei helpota kuin vieressä istuvan pelleily. Ja jos yksin ajat, kuuntelet sitten sitä loppumatkan... 

Nyt olimme kolmistaan liikkeellä, mutta valitsimme silti junan. Vähemmän stressiä. Taajamajunassa konduktööri vislasi meidät tilavaan vaunuun, jossa oli paikka lastenvaunuille. Ennenkin olin tuon paikan ohi kävellyt, mutta aiemmin en ollut ajatellut sen käyttötarkoitusta lainkaan. Monet asiat näyttävät erilaisilta kun muuttuu lapselliseksi.
Konduktööri antoi Pirpanalle oman lastenlipun ja opetti hänet rummuttamaan junan roskista. Kolmen tunnin matka taittui mielenkiintoisia penkkirivejä, ritilöitä ja ruuvinpaikkoja tutkien sekä maisemia ihmetellen, ja vanhemmat saivat vähän levätä =)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti