tiistai 27. tammikuuta 2015

Hän on täällä!

Pienenpieni tyttö, 3530 g ja 51 cm syntyi meille lauantaina klo 16.17. Viikkoja oli 41+1. Lauantaina aamuyöllä kellotin kivuttomia supistuksia parin tunnin ajan, niitä tuli 3-4 minuutin välein. Viiden aikaan aamulla menin sanomaan miehelle että tänään saattaa tulla lähtö. Sen jälkeen nukuin pari tuntia ja seitsemältä heräsin siihen, että nyt tuntuu myös kipua ja säännöllisiä ovat.

Uudelleensynnyttäjälle ohjeena on, että sairaalaan voi lähteä kun supistukset toistuvat säännöllisinä, joten puoli kahdeksalta soitin mummun hoitamaan Pirpanaa ja lähdimme ajamaan Taysiin. Aina kivun koventuessa etsin Spotifystä Raised Fistiä ja Stam1naa ja lisäsin ääntä. Matkan aikana viiden minuutin supistusväli lyheni neljään minuuttiin, mutta perillä en ollut kuitenkaan kuin 1,5 cm auki. Jos olisimme asuneet hyvin lähellä, meidät olisi passitettu vielä kotiin, mutta nyt kävimme kahvilla sairaalan kahviossa. Oikeastaan oli aika mukavaa kahvitella pitkästä aikaa kahdestaan miehen kanssa :) Kävimme myös kävelemässä ulkoilmassa parin tunnin ajan lämpöpussin kanssa. Sitten menin uudelleen käyrille, missä seurattiin supistuksia ja vauvan vointia, ja ilmeni että parituntinen oli edistänyt tilannetta puoli senttiä... oli puolipäivä ja päätin mennä suihkuun, sillä siitä oli apua myös viime kerralla. Sillä aikaa hoitajien vuoro ehti vaihtua, ja kun uusi hoitaja (kätilö?) tuli koputtelemaan oveen. Kävi ilmi että viivyin suihkussa kolme tuntia :D Sitten taas käyrille, jossa alkoivat aika hirvittävät supistukset, kun vesi ei enää lievittänyt niitä. Senttejä viisi, tässä vaiheessa pyysin kipulääkitystä ja lähdimme saliin.

Matkalla saliin oli jo pakko huutaa kivusta. Supistuksia tuli nopeaan tahtiin, usein kaksi peräkkäin. Olin pyytänyt saada koittaa synnytysjakkaraa, koska ponnistaessa alaspäin painovoima auttaa kehoa. Viime kerralla ponnistusvaihe oli vaikea, vauva eteni huonosti ja minulta meinasi mennä taju useampaan kertaan, ainakin tuntui siltä. Nyt ajattelin että sitä kohtaa olisi hyvä helpottaa. Kun kätilö tuli vastaanottamaan meidät saliin, ajattelin että ei voi olla totta, sama kätikö kuin viime kerralla! Viimeksi hän tyrmäsi jakkaratoiveen täysin vedoten ensisynnyttäjyyteen. Olen käsittänyt, että siinä myös kätilön työasento on huono, kun joutuu kyykkimään lattialla.

Nyt pyysin epiduraalia heti saavuttuamme saliin, olimme sopineet näin miehen kanssa siltä varalta että jos tulee yhtä hankala ponnistusvaihe kuin viime kerralla, se olisi ehkä helpompi kestää jos olisi saanut kivunlievitystä. Edellisellä kerralla pyyntö jäi liian myöhäiseen vaiheeseen (1 tai 2 tuntia ennen syntymää) enkä saanut puudutusta. Niin jäi tälläkin kerralla, eri syystä vaan.

Kätilö tarkisti että mennään 7 sentissä ja sanoi että epiduraali ei ehdi, laitetaan spinaalipuudutus. Kerkisin saada tipan käteen, ottaa muutaman kerran ilokaasua (josta en tosiaankaan tykkää, aina tuntuu että pyörtyy ja taju lähtee), ja kuulla kun kätilö sanoi miehelle, että ei saa anestesialääkäriä kiinni. Silloin menivät lapsivedet ja tuntui että nyt on pakko ponnistaa. Ilokaasua naamaan vaan ja kohta lapsi oli ulkona. Ponnistusvaihe kesti 2 minuuttia ja minä ihan pöllämystyneenä että joko se tuli !? Keho hoiti tehtävänsä niin kuin oli tarkoitettu ja mieli tuli siinä vähän jälkijunassa. Yksi kätilö sanoi jossain vaiheessa, että usein uudelleensynnyttäjillä tilanne etenee nopeasti, kun se ensin pääsee kunnolla käyntiin. Juuri näin kävi minullakin, viimeiset kolme senttiä meni minuuteissa ;)

Synnytyssalissa join kaksi trip-mehua tyhjäksi pahimpaan vapinaan, niitä olisi voinut olla enemmänkin mukana. Tai oikeastaan olisi pitänyt tajuta aloittaa energian tankkaus aiemmin, kolme tuntia lämpimässä suihkussa ja syömättä lisää tehokkaasti nestehukkaa ja energiavajetta.

Sinänsä olen kiitollinen siitä ettei mitään puudutteita ehditty laittaa, sillä näin ei tarvinnut kärsiä myöskään niiden haittavaikutuksista, kuten spinaalin jälkeisistä päänsäryistä. Ainoa lääkkeellinen kivulievitys mitä käytin ilokaasun lisäksi oli loppujen lopuksi parasetamoli+ibuprofeeni -yhdistelmä, hieman synnytyksen jälkeen otettuna :D Sitä otin myös myöhemmin, ja kyllä se lievensi jälkisupisteluja hieman. Akvarakkuloita ajattelin tässä synnytyksessä kokeilla, mutta ne jäivät täysin unholaan nopean etenemisen vuoksi.

Nyt olemme kotiutuneet. Neiti syö usein, päivisin kerran tunnissa pitää saada maitoa ja yölläkin 2-3 tunnin välein. Lopun ajan nukkuu... Vuorokauden ikäisenä häneltä otettiin kantapäästä ylimääräiset tulehdusarvot ja pieni verenkuva, koska hän oli kakannut lapsiveden vihreäksi synnytyksen loppuvaiheessa. Lieneekö tullut paniikki nopeasta etenemisestä. Olimme synnytyksen jälkeisen ajan potilashotellissa, ja alkoi melkein nolottamaan miten hyvät oltavat siellä oli. Kuin hotelliasumista, paitsi että vauvaa käytiin näyttämässä hoitajilla vähintään 3 kertaa vuorokaudessa, puolenyön jälkeen, aamukahdeksan jälkeen ja iltapäiväneljän jälkeen. Ruokailu tapahtui alakerran ravintolassa seisovasta pöydästä, ja sen ajaksi vauva piti jättää synnyttäneiden kerrokseen joko perheenjäsenten tai hoitajien huomaan infektioriskin takia. Me olimme hotellissa kahdestaan, joten kärräsin pienen aina hoitajille kun kävin syömässä. Tytön isä lähti pian synnytyksen jälkeen nukuttamaan esikoista, sunnuntaina kävivät Pirpanan kaverin synttäreillä ja maanantaina mies oli vielä töissä, kun mummulla oli vapaapäivä ja hän pystyi olemaan Pirpanan kanssa. Tänään olemme viettäneet ensimmäistä isyyslomapäivää, ja tätä herkkua on vielä loppuviikko edessä.

Pirpana on tosi huolehtivainen, joskin vähän kovakourainen isosisko, ja vielä ei ole ilmennyt suurempia mustasukkaisuuksia kun olemme huomioineet myös hänet joka tilanteessa. Isosisko tykkää kovasti pusutella vauvaa ja ottaa häntä innokkaasti syliin.

2 kommenttia:

  1. Oi Onnea Anne ! uudesta, pienestä,suloisesta,pötkylästä ;) koko perheelle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! uudenlaista arkea taas opetellaan :)

      Poista