maanantai 16. kesäkuuta 2014

No nyt on kylvetty

Viherlannoitusnurmi saatiin maahan viikonloppuna, samaten valmistui luonnonhoitopellon/riistapellon kylvö. Sinne tuli hernettä ja auringonkukkaa. Ideana tuossa riistapellossa on se, että sitä ei voi puida, kun on vähintään kahta eri kasvia sekaisin. Luonnonvaraiset eläimet saavat syödä sen pois syksyn ja talven mittaan, mikä parantaa niiden elinolosuhteita. Poutainen eilispäivä jatkuen iltaan oli erittäin tarpeellinen ajoitus kylvöille, sillä tänään tuli jo vettä kaatamalla. Vähän väsytti tänään kylvökonetta huoltaessa, mutta nyt se ei enää haittaa, kiire loppui jo siihen kun viimeinen siemen oli maassa.

Viikonloppuna pidimme kylän kirkossa konsertin, joka sisälsi soittoa, laulua ja performanssia. Oli ihanaa vihdoin päästä esittämään pitkään harjoiteltu kokonaisuus yleisölle, jota oli tullut paikalle mukavasti. Nyt on takki tyhjä taas vähän aikaa laulun suhteen. Seuraavaa projektia odotellessa. ;)

Konsertin jälkeen menimme sukulaisten mökille, ja Pirpana pääsi elämänsä ensimmäistä kertaa järveen uimaan. En ole vielä uskaltanut kastaa  häntä järvessä koko kevään jatkuneen flunssan takia, mutta nyt tyttö on jo sen verran terve, että pääsi kokeilemaan. Riemullinen hetki oli hänelle, alkuhämmennyksen jälkeen polski vettä ja ilmaa, pyydysti voikukan höytyviä ja tutki peilikuvaansa veden pinnasta. Ei tuntunut olevan kylmää vettä, vaikka kaikki seurueen aikuiset eivät veteen uskaltautuneetkaan.


sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Viikonlopun hommia

Muutamana päivänä työn alla on ollut vuokralohkon kunnostaminen. Kyntäessä pellon reunoille tulee ajan myötä penkereitä, kun auralla ei saa käännettyä maata takaisin "peltoon päin". Tämän pellon pinta on alareunastaan niin lähellä kalliota, että märkyys on väistämättä ongelma. Vuorotellen isän kanssa olemme avanneet pellon reunan ojaa, tasanneet penkkoja levyllä ja muotoilleet peltoa enemmän ojaan päin viettäväksi. Kuvassa työn alla oleva lohko. Perjantaina kerkisin äestämään tuon lohkon pariin kertaan, kun tuli sadekuuro ja sen takia kylvöt (viherlannoitusnurmi) jäivät siltä päivältä. Poutakelejä odotellessa... Kylvö pitää tehdä viimeistään 30.6.


Eilisten Ahlmanin kurssin päättäjäisten jälkeen on vähän univelkaa, mutta kävin kuitenkin kitkemässä saunakukkia kuminapellosta. Ongelma tämän kasvin kanssa on omilla lohkoilla kohtuullisen pieni, vain yksittäisiä yksilöitä on ja ne saa juurineen pois. Kasvinsuojeluaineiden teho saunakukkaan (peltosaunioon) heikkenee nopeasti kun nuori taimi kasvaa isommaksi, joten tässä tilanteessa kitkeminen on hyvä vaihtoehto. Nuo erottuvat kuminan seasta vaaleampina hyvin. Toinen hyvä kitkemisajankohta on kukinnan aikaan, kun päivänkakkaraa muistuttavat kukat loistavat pellossa. Pääasia, että ehtii ennen siementen muodostumista.


Tulin äsken lauluharjoituksista ja soittelin Savoon, jossa mies ja Pirpana olivat lähdössä kotimatkalle mummolareissulta. Tyttö on kätevä nukuttaa yöunille autoon, niin pääsee ajamaan koko matkan keskeytyksettä. Kenties puolenyön aikaan nuo saapuvat, mutta silloin allekirjoittanut on jo vedellyt sikeitä hetken aikaa. Huomenna taas tilan ulkopuolisiin töihin...

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Pöllö istui puussa

Viirupöllö hautoi poikasia aikansa, ja nyt ne ovat lennähtäneet pesästä. Eilen kaksi poikasta istui pesän reunalla (kuva naapurin). 

Tänään menimme uudestaan katsomaan pöllöjä ja löysimme yhden maasta, yhden puusta ja yhden ladon katon alta. Äänekäs huhuilu oli käynnissä, kun viestittelivät toisilleen tilannekartoitusta.


 



Eilen istutimme talviperunat peltoon. 4 aaria tänä vuonna, omiksi tarpeiksi riittää. Vanha rakas Fergu on erittäin sopiva tähän tarkoitukseen :) Perunan vieressä on härkäpapu, joka on alkanut lupaavasti nousta.