sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Äitienpäivää!

Tänä aamuna sain kahvit sänkyyn kello 7 lättyjen kera. Mies <3. Sitten Pirpana söi puolet mun lätystä. Vuosi sitten samaan aikaan se ei syönyt kuin maitoa, hurjasti on kasvanut tuo meidän pieni... Muutoin viikonloppuun on kuulunut peltohommia, kyntöä, äestystä ja varhaisperunan istutusta. Härkäpapua en vielä päässyt laittamaan, liian märkä maa.


Västäräkit ja keltavästäräkit pyrähtivät heti paikalle tutkimaan käännettyä maata. Aikanaan erään naapurin kerrotaan pitäneen västäräkin ilmestymistä kyntöjäljelle niin tärkeänä, että ilman sitä ei voinut kylvää ollenkaan.


65 v-synttäreiden juhlintaa lohella ja parsalla. Tuota parsaa kiinnostaisi laittaa maahankin, siitä tosin ei saisi satoa vielä tänä vuonna.




Sain äitienpäivälahjaksi sekä paperiruusuja Pirpanalta että oikean ruukkuversion mieheltä, mutta paras lahja oli kuitenkin se, että Pirpana oppi istuttamaan perunaa! Laittoi perunan kerrallaan putkeen (okei, vähän epätahdissa) ja taputti itselleen päälle. =)



Tyhjensimme naapurin monen vuoden ajan palaneen kompostin pihapeltoon (kuvassa sitä näkyy äestämättömällä alueella). Kasvuvoimaa niille 16 lajille, jota on aikomus kasvimaalle kylvää. Nyt on ensimmäinen neljännes siemeniä maassa. Kunnianhimoa ei puutu ainakaan vielä tässä vaiheessa. ;)



Raparperi nousee omia aikojaan.


Vuoden, parin tauon jälkeen pihapuuhun on palannut pesimään viirupöllö. Se selvästi hautoo jo poikasia, istua tököttää paikallaan kuin tatti ja välillä nukkuu. Tosin eilen pelästyi viereen peruuttavaa traktoria niin, että lennähti pakoon. Vaikuttavan kokoinen otus, vaikka tuosta sitä ei niin käsitäkään. Kasvimaata laittaessa sen puoliso huhuili toiselta puolen pihaa, mutta tämä emo ei uskaltanut vastata ollenkaan jotta emme huomaisi sitä.

Ylemmän kuvan siipi koholla-asennossa se viihtyi monta tuntia iltapäivästä, ajattelin että se nukahti. Illansuussa taas käänsi päätään kameraan päin. Kohtuullisen vaikea sitä on suojavärityksestä erottaa, mutta kyllä se siellä keskellä kuvaa on. Iski mulle silmääkin kun kattelin kameran linssin läpi...




tiistai 6. toukokuuta 2014

Murskaimen koekäyttö


Lupailin aiemmin kuvia piennarmurskaimesta, joten tässä olkaa hyvä: 


Koko kuva: etukuormaajan kauha toimii etupainona, varmuuden vuoksi sen takia kun 600 kg laite liikkuu laajasti myös sivulle. Murskaimessa tosin on rulla, jonka varaan se lasketaan työn ajaksi, joten yhdistelmä saattaa heiluttaa traktoria vain nostojen/siirtymisten aikana.



Laite kallistuu alaspäin 45 astetta, joten sillä pystyy kätevästi parturoimaan viettäviä ojanpieliä. Ohuet pajupuskat menevät hyvin, paksumpia pitää ajella 2-3 kertaa.



Ylöspäin kallistuskulma on 90 astetta, jolloin kuljettaminen käy paremmin. Lähikuvassa näkyvät vasaraterät, jotka pyörivät koneen ollessa käynnissä. Kiveen ei mielellään kannata ajella... Vaihtosarjakin noita tosin tuli koneen mukana kaiken varalta. Ostimme koneen Agrok Oy:n kautta.

Koneelle lie luvassa jonkin verran käyttöä. Meillä on 5-vuotinen sitoumus luonnon ja maiseman monimuotoisuuden edistämisestä pellonreunoilla, mikä edellyttää peltolohkojen reunojen pitämistä vapaana pusikoista. Pienimuotoista urakointiakin ajattelimme tällä harrastaa, yksi naapuri tilasi heti kättelyssä käynnin omalle pellolleen. =)


Aamulla murskaimen kanssa aloittaessa oli vielä sen verran kylmä, että mehiläiset pysyivät pesissään ja kantta uskalsi raottaa nähdäkseen pienet mönkijät. Siitepölynkeruukausi on jo aiemmin alkanut, lämpiminä päivinä mehiläisiä pörräsi pajuissa. Mehiläiset ovat meillä sijoituksessa Komppa-Seppälän hunajatilalta Korpilahdelta, ja sieltä käyvät myös tekemässä hoitotoimenpiteet.

Tänään Pirpana kiukutteli koko iltapäivän sen jälkeen, kun olin hakenut hänet hoidosta. Tilanteen rauhoittamiseksi pistin hänet 70-luvun kantorinkkaan, jonka löysin vuosi sitten joltakin kirpparilta, ja lähdin lenkille. Nyt tyttö alkaa olla menoon sopivan kokoinen, näkee rinkasta ulos ja kerran jopa nukahti siihen. Illalla mies meni sählyyn ja itse tulin naapuriin tytön kanssa. Ja taas ollaan niin aurinkoista, että. ;) Kiukuttelut säästetään sitten kotiin isälle ja äitille.






torstai 1. toukokuuta 2014

Vapun viettoa

Kuluneeseen viikkoon on mahtunut monenlaista, päällimmäisenä maatilan kehityssuunnitelman palautus yrittäjän ammattitutkinnon osana. Viimeiseen päivään se meni, kuten mun hommani aina. Vaikka EU-tukihakemus sentään tuli lähetettyä jo sunnuntaina. ;)

Nyt voi vähän hengähtää. Tänään olemme käyneet vappubrunssilla kylällä, uppopaistaneet tippaleipiä vieraiden kanssa ja tyhjänneet kompostista multaa pihan täytteeksi. Tippaleipien kanssa kävi niin, että uppopaiston öljy alkoi kuumetessaan kivasti poksumaan, pata vietiin ulos rauhoittumaan ja tippaleipien määrä jäi kolmeen... Liekö rypsi- ja oliiviöljyn sekoitus saanut tuon reaktion aikaan, mene ja tiedä. Ensi kerralla laitan vaan sitä rypsiä. =)




Pirpana oli lähes koko viikon kipeänä ja hoidimme häntä vuorotellen kotona miehen kanssa. Kuumetta, nuhaa, ripulia. Ja hampaita eli tuskaista oloa... Kolme poskihammasta näkyy puhjenneen alakertaan. Nyt ollaan jo tavallisen pirteitä ja innokkaana apulaisena eri hommissa, kuten kuvasta näkyy.